Ilmoittautuminen vuoden 2019 Taidesuunnistus-tapahtumaan on nyt alkanut

Pirkanmaalla taidesuunnistetaan taas jälleen 27. – 28. huhtikuuta 2019. Taidesuunnistus-tapahtuma järjestetään tulevana keväänä jo viidettätoista kertaa. Tapahtuman teemana onkin Kasvu ja logo on saanut juhlavuoden kunniaksi raikkaan keväisen värityksen. Tapahtuman päivämäärä valittiin niin, ettei se osu päällekkäin esimerkiksi Pääsiäisen tai Supermessujen kanssa.

Tapahtuman kohteiksi kohteiksi ovat tervetulleita pirkanmaalaiset kuvataiteen, taidekäsityön ja muotoilun harjoittajat, kuten myös ryhmät ja yhteisöt sekä galleriat ja näyttelypaikat. Edellytyksenä on, että taiteilija tai taiteilijoita on paikalla kohteessa molempina päivinä tapahtuman ajan. Tapahtuman painopiste on tulevanakin keväänä yksittäisten taiteilijoiden ja heidän työskentelynsä esiin nostamisessa sekä heidän suorissa kontakteissaan yleisöön ja taiteen ostajiin.

Ilmoittautuminen Taidesuunnistus 2018 -tapahtuman kohteeksi on käynnissä 10. joulukuuta 2018 – 31.tammikuuta 2019.

Kohteet listataan tulevana keväänä Taidesuunnistus-katalogiin, jota jaetaan ennen tapahtumaan muun muassa Pirkanmaan kirjastoissa sekä alueen muissa kulttuurikohteissa. Taidesuunnistukseen osallistuville kohteille tarjotaan katalogista erilaisia näkyvyysvaihtoehtoja ja osallistumismaksu määräytyy näkyvyysvaihtoehdon mukaan. Kaikki kohteet listataan myös Taidesuunnistuksen verkkosivuille. Osallistumismaksuilla katetaan esitteen tekemisestä aiheutuvia kuluja, tapahtuman käytännön järjestelyjä sekä markkinointi kuluja.

Näkyvyysvaihtoehdot:
– Kuvaton rivi-ilmoitus 35 €
– Kuvallinen, henkilökohtainen taiteilija-esittely jäsenyhdistysten* jäsenille 85 €, muille 110 €
– Kuvallinen yritysesittely yrityksille, gallerioille ja alan oppilaitoksille 150 €

JOULUKUUN AIKANA TEHTYIHIN KUVALLISIIN ILMOITTAUTUMISIIN TARJOAMME 10 EURON ALENNUKSEN.

* Tampereen Taitelijaseura, Modus ry, Valokuvakeskus Nykyaika ry, Rajataide ry, Taito Pirkanmaa ry

Lähetettyäsi lomakkeen, saat sähköpostiisi kuittauksen ilmoittautumisesta. Mikäli kuittausta ei jostain syystä tule (myöskään roskapostikansioon), laitathan sähköpostia osoitteeseen tuottaja@taidesuunnistus.net

Kuvallisen esittelyn ottavat voivat halutessaan lähettää katalogiin tulevan teoskuvansa jo nyt osoitteeseen graafikko@taidesuunnistus.net (Kuvan tulee olla 300 dpi resoluutiolla TIFF- tai JPEG-muodossa vaakasuuntaisena koossa 90 x 45 mm eli 1063 x 532 pikseliä. Kuvan tulee olla tekstitön teoskuva, mutta gallerioilta tms. sallitaan teosten ja näyttelyiden nimet. Varsinaisille mainoksille on varattu katalogissa tänäkin vuonna oma tila ja mainostilaa voi kysellä osoitteesta tuottaja@taidesuunnistus.net)

Jätä kommentti