Pieniä muutoksia kohdevalikoimassa

Viikonlopun Taidesuunnistuksen kohdevalikoimaan on tullut pieniä muutoksia esimerkiksi sairastapausten johdosta.

41 Pitkänen Päivi, Nansotalo, Tanhuankatu 2, 37100 Nokia – PERUTTU
57 Maasta Ceramics, Päätie 20, 32740 Sastamala – PERUTTU
62 Virtanen Ari, Myllyahde 5, 38220 Sastamala – ENNAKKOTIEDOISTA POIKETEN KOHDE EI OLE ESTEETÖN
76 PikkuPutiikit – Handmade Tampere, Kehräsaari 1, 33200 Tampere – AUKI SUNNUNTAINA 12-16
101 Pajunen Laura, Tahmelan huvila, Uramonkatu 9, 33240 Tampere LAUANTAINA SULJETTU, AUKI SUNNUNTAINA NORMAALISTI

Listaa päivitetään tarpeen tullen koko viikonlopun ajan.

Mistä katalogi?

Vuoden 2022 Taidesuunnistus-katalogit ovat tulleet painosta ja niiden toimittaminen jakelupisteisiin on aloitettu. Voitkin jo nyt noutaa oman Taidesuunnistus-katalogisi jostakin jakelupisteestämme. Päivitämme listaa sitä mukaan kun saamme toimitettua katalogeja uusiin paikkoihin.

Jakelupisteet:

Tampereen taidemuseo
Sara Hildenin taidemuseo
Museokeskus Vapriikki
Kulttuuritalo Laikku
Keskus Galleria
Taidekeskus Mältinranta
Galleria Rajatila
Galleria Saskia
Taito Shop
Arteljee
Grafiikanpaja ja Galleria Himmelblau
Kulttuuriravintola Telakka
Gastropub Nordic
Kahvila Runo
Pala Café, Finlayson
Finlaysonin Terde
PikkuPutiikit, Kehräsaari
Kehräsaaren Käsityökauppa
Nooran putiikki, Tallipiha
Voiman kauppa Hämeenkyrö

Lista päivitetty 21.4.2022

Katalogeja on toimitettu myös Tampereen pääkirjasto Metsoon, josta ne viikolla matkaavat Tampereen sivukirjastoihin ja Pirkanmaan kuntien kirjastoihin viikolla 14. Myös moni Taidesuunnistuskohde jakaa katalogeja jo ennen varsinaista suunnistusviikonloppua.

Keväällä 2022 Taidesuunnistuksessa on mukana yli 140 kohdetta

Vuonna 2022 Taidesuunnistus järjestetään tutulla paikalla huhtikuun lopussa, tarkat päivämäärät ovat 23. ja 24. päivä. Kohteiden ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt ja tiedämme nyt, että Taidesuunnistuksen kohteina on tulevana keväänä yli 140 pirkanmaalaista kuvataiteen, valokuvataiteen, käsityötaiteen ja muotoilun harjoittajaa, galleriaa tai näyttelypaikkaa.

Kaikki kohteet löytyvät myöhemmin keväällä sekä painetusta katalogista että verkkosivultamme. Olemme kuunnelleet yleisön palautetta ja tänä vuonna kohteet esitellään katalogissa aakkosjärjestyksen sijaan niiden paikkakunnan ja sijainnin perusteella.

Taidesuunnistusta järjestää Taidesuunnistus ry, yleishyödyllinen yhdistys, jonka jäsenyhdistyksiä ovat Tampereen Taiteilijaseura ry, Modus ry, Valokuvakeskus Nykyaika ry, Rajataide ry ja Taito Pirkanmaa ry. Taidesuunnistus ry:n tarkoitus on taiteen, muotoilun ja käsityön kaupallisten edellytysten edistäminen Pirkanmaalla sekä paikallisen osaamisen esiin nostaminen. Tapahtumaa tukee Tampereen kaupunki.

Vuonna 2022 taidesuunnistetaan jälleen huhtikuussa

Marraskuu 2021

Kahden poikkeusvuoden jälkeen Taidesuunnistus-tapahtuma palaa omalle paikalleen keväälle ja Pirkanmaalla taidesuunnistetaan jälleen 23.–24. huhtikuuta 2022. Jo kahdeksattatoista kertaa järjestettävän tapahtuman kohteiksi ovat tervetulleita pirkanmaalaiset kuvataiteen, käsityön ja muotoilun harjoittajat, samoin kuin ryhmät ja yhteisöt sekä galleriat ja näyttelypaikat. Edellytyksenä on, että taiteilija tai taiteilijoita on paikalla kohteessa molempina päivinä tapahtuman ajan. Tapahtuman painopiste on tulevanakin keväänä yksittäisten taiteilijoiden ja heidän työskentelynsä esiin nostamisessa sekä heidän suorissa kontakteissaan yleisöön ja taiteen ostajiin. Kuluneet kaksi vuotta ovat osoittaneet meille, että tapahtuma on äärimmäisen tärkeä niin tekijöille, yleisölle kuin koko pirkanmaalaiselle kulttuurielämälle. Edelliset kaksi tapahtumaa on myös todistanut, että tapahtuma pystytään toteuttamaan terveysturvallisesti.

Tulevana keväänä kaikki tapahtuman kohteet listataan tuttuun tapaan Taidesuunnistus-katalogiin, jota jaetaan ennen tapahtumaa muun muassa Pirkanmaan kirjastoissa sekä kulttuurikohteissa sekä kuntakohtaisesti Taidesuunnistuksen verkkosivulla. Taidesuunnistukseen osallistuville kohteille tarjotaan katalogista erilaisia näkyvyysvaihtoehtoja ja osallistumismaksu (35 – 150 €) määräytyy näkyvyyden mukaan. Taidesuunnistus ry:n jäsenyhdistysten (Tampereen Taiteilijaseura ry, Modus ry, Valokuvakeskus Nykyaika ry, Rajataide ry ja Taito Pirkanmaa ry) jäsenet saavat kuvallisista ilmoituksista alennuksen. Osallistumismaksut ovat pysyneet edellisvuosien hinnoissa ja niillä katetaan muun muassa esitteen tekemisestä aiheutuvia kuluja, tapahtuman käytännön järjestelyjä sekä tapahtuman markkinointia.

Kohteiden ilmoittatumislomake aukeaa maanantaina 13. joulukuuta Taidesuunnistuksen verkkosivujen ajankohtaista-osioon ja jatkuu ilmoittautumisaika jatkuu aina ensi vuoden tammikuun loppuun. Koska kävijätutkimuksissa toistuu vuosittain toive, että katalogissa olisi enemmän teoskuvia kohteilta, tarjoamme tälläkin kertaa JOULUKUUN AIKANA TEHTYIHIN KUVALLISIIN ILMOITTAUTUMISIIN 10 EURON ALENNUKSEN.

Toinen korona-ajan Taidesuunnistus keräsi noin 16 000 kohdekäyntiä

Jo toisena vuonna peräkkäin Pirkanmaan Taidesuunnistus -tapahtuma siirrettiin huhtikuulta elokuulle koronapandemia tilanteen takia. Koronapandemian aiheuttamat aikataulunmuutokset ja paineet aiheuttivat joitakin viimehetken peruutuksia kohdevalikossa, mutta suurin osa jo kevääksi mukaan ilmoittautuneista kohteista pysyi mukana. Lopulta tapahtumassa oli mukana 129 kohdetta eripuolilla Pirkanmaata. Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetty tapahtuma keräsi yhteensä noin 16 000 kohdekäyntiä, mikä on noin 3000 enemmän kuin vuonna 2020 ja lähentelee joidenkin korona-aikaa edeltävien vuosien lukuja vaikka huippulukemiin ei päästykään. Keskimäärin jokainen kohde keräsi siis 124 kävijää. Kävijämäärät vaihtelivat paljon muun muassa sijainnista, paikkakunnasta ja kohteen omasta aktiivisuudesta riippuen. Erityisesti niin sanotuissa maakuntakohteissa kävijämäärät nousivat vuonna 2021.

Koronapandemiasta huolimatta ihmisiä oli paikoin liikkeellä hyvinkin paljon ja myös kohteet olivat iloisia kun pääsivät avaamaan työtilansa yleisölle. Suuri kiitos tapahtuman onnistumisesta kuuluu mukana olleille kohteille, jotka noudattivat annettuja ohjeita terveysturvallisuuden suhteen. Käytännön järjestelyt sujuivat siis hyvin eikä tapahtumassa tiettävästi ollut yhtäkään korona-altistumista.

Kävijätutkimuksessa vastaajat antoivat tapahtumalle arvosanaksi 4,63 (asteikolla 1-5). Vastauksissa toivottiin muun muassa enemmän kuvia sekä katalogiin että sosiaaliseen mediaan. Vaikka moni kehui elokuuta sopivasi suunnistusajankohdaksi, sekä kävijöiltä että kohteilta saatu palaute osoitti, että enemmistö toivoo tapahtuman palaavaan omalle paikalleen huhtikuun loppuun. Yksi palaute nousi kuitenkin esiin useammin kuin muut. Aakkosjärjestyksen sijaan kohteiden toivottiin olevan listattuna sijainnin ja paikkakunnan mukaan ja tähän haasteeseen Taidesuunnistuksen hallitus on jo päättänyt tarttua jo vuonna 2022.

Muutoksia kohdevalikoimaan

Sairaustapausten takia kaksi kohdetta jää valitettavasti pois katalogin kohdevalikoimasta. Nämä kohteet ovat:

kohde 28. Hursti Terhi, Pellavatehtaankatu 9, Tampere
ja
kohde 94. Pirkkalaiskirjailijat ry. Sammonkatu 2, Tampere

Kohde numero 57 Laura Satu Maaria on suljettu sunnuntaina.

Lisäksi kohde numero 53. Laiti Marianne on vaihtanut sijaintiaan Takahuhdin Taidekeskuksen sisällä eikä kohteeseen ole ennakkotiedoista poiketen esteetöntä sisäänkäyntiä.

Taidesuunnistus 2021 -katalogien jakelupisteet

Vuoden 2021 Taidesuunnistus-katalogit ovat tulleet painosta ja niiden toimittaminen jakelupisteisiin on aloitettu. Voitkin nyt noutaa oman Taidesuunnistus-katalogisi useista eri paikoista. Päivitämme listaa sitä mukaan kuin saamme katalogeja uusiin paikkoihin. Katalogeja saa myös monista suunnistuskohteista jo ennen varsinaista tapahtumaviikonloppua.

Katalogin verkkoversio löytyy täältä: Taidesuunnistus 2021 by Taidesuunnistus – issuu

Jakelupisteet:

Kulttuuritalo Laikku
Taidekeskus Mältinranta
Museokeskus Vapriikki
Photographic Centre Nykyaika
Galleria Rajatila
Galleria Ronga
GAlleria Saskia
Q Galleria
Haiharan Taidekeskus
Tampereen Taidemuseo
ArtPispala
Taito Shop
Grafiikanpaja ja Galleria Himmelblau
Galleria Ronga
Tukkateekin pieni taidegalleria
Keskus Galleria
Gastropub Nordic
Kulttuuriravintola Telakka
Kahvila Runo
Ravintola Tampellan Viila
Taidetarvikeliike Arteljee
Taitokeskus Verkaranta
Taitokeskus Lempäälä
Taitokeskus Mänttä
PiukkuPutiikit, Kehräsaari
Kehräsaaren Käsityökauppa
Ateljeekatu

Katalogeja toimitetaan Tampereen pääkirjasto Metson lisäksi Tampereen sivukirjastoihin ja Pirkanmaan kuntien kirjastoihin viikolla 33. Myös moni Taidesuunnistuskohde jakaa katalogeja jo ennen suunnistusviikonloppua.

Uusia kohteita lisätään listaan jakelun edetessä. Lista päivitetty 25. elokuuta 2021

Taidesuunnistus lähenee

Jo toista vuotta peräkkäin olemme tilanteessa, jossa Taidesuunnistus-tapahtuman siirtäminen turvallisempaan ajankohtaan oli ainoa oikea vaihtoehto. Muutos on vaatinut mukana olevilta taiteilijoilta paljon joustavuutta ja uusiin aikatauluihin sopeutumista sekä tietenkin kärsivällisyyttä tapahtumaa odottavalta yleisöltä. Kevään muutoksista johtuneet viime hetken peruutukset ovat tuoneet myös omat haasteensa tapahtuman järjestäjille ja viime hetken muutoksia kohteiden numerointiin.

Vaikka rokotustilanne etenee päivä päivältä, ei koronatilanne ole vielä ohi Suomessa ja Pirkanmaalla. Pyydämme kaikkia Taidesuunnistuksen osallistujia noudattamaan jo tutuiksi tulleita turvallisuusohjeita. Yhteisiä pelisääntöjä noudattamalla takaamme kaikille turvallisemman ja miellyttävän taidekokemuksen, jossa jokainen voi valita itselleen mieluisia vierailukohteita ja osallistua tapahtumaan juuri itselleen sopivalla tavalla.

Vuonna 2021 Taidesuunnistus järjestetään 28. ja 29. päivä elokuuta. Taidesuunnistus-viikonloppuna yleisöllä on mahdollisuus vierailla ateljeissa, työtiloissa, gallerioissa ja muissa näyttelypaikoissa tapaamassa tekijöitä työnsä äärellä. Yleisö voi kysellä, keskustella taiteesta, ostaa teoksia tai vain ihastella paikallista osaamista. Mukana on noin 130 taidekohdetta Pirkanmaalta ja kohteet ovat auki kello 11-17 molempina suunnistuspäivinä.

Vuoden 2021 siirretty elokuuhun

Taidesuunnistus ry:n hallitus on tänään perjantaina (5.3.2021) päättänyt siirtää vuoden 2021 turvallisempaan ajankohtaan. Näin ollen Taidesuunnistus järjestetään viime vuoden tapaan elokuun viimeisenä viikonloppuna eli 28. ja 29. päivä elokuuta. Jolloin tautitilanne on toivottavasti parantunut ja valtaosa väestöstä jopa rokotettu. Päätökseen vaikuttivat mm. uusimmat arviot tautitilanteen kehityksestä sekä kevään mahdollisista turvallisuustoimenpiteistä.

Tiedämme, että moni teistä odotti tapahtumaa innolla ja erityisesti siksi tämä muutos on ikävä, mutta ainoa vastuullinen ratkaisu tässä vaiheessa. Toivomme kuitenkin, että mahdollisimman moni nyt keväällä mukaan ilmoittautuneista kohteista pystyy osallistumaan tapahtumaan myös elokuun lopussa.

Ilmoittautuminen Taidesuunnistukseen on päättynyt!

Mikäli koronatilanne sallii, Pirkanmaalla taidesuunnistetaan jälleen 24. -25. huhtikuuta. Kohteiden ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt ja mukaan ilmoittautui jälleen runsaasti kohteita eri puolilta Pirkanmaata. Kaiken kaikkiaan eri taiteenlajien edustajia ilmoittautuikin mukaan noin 130 kappaletta. Tämä kertoo siitä, että kohtaamiset yleisön kanssa ovat äärimmäisen tärkeitä myös tekijöille.

Tällä hetkellä Taidesuunnistuksen hallitus seuraa tarkasti koronatilanteen kehittymistä ja asiantuntijoiden suosituksia. Mikäli tilanne vaatii, tapahtuman siirtoa syksymmälle harkitaan viime vuoden tavoin. Odottavan aika on pitkä, mutta joskus ei voi muuta kuin odottaa. Maaliskuun puolella tiedämme varmasti asiasta enemmän.