LEHDISTÖTIEDOTE

Tiedotusvälineille 29.5.2017

Vapaa heti julkaistavaksi

Vuoden 2017 Taidesuunnistuksessa tehtiin kävijäennätys

Huhtikuun lopussa järjestetty Taidesuunnistus 2017 -tapahtuma keräsi tänä vuonna yhteensä yli 16 400 vierailua kohteisiimme eri puolella Pirkanmaata. Kävijämäärä on uusi ennätys, vaikka kohteita oli tänä vuonna muutama vähemmän kuin viime vuonna. Sata suunnistuskohdettamme saivat tänä vuonna keskimäärin siis 164 vierasta työhuoneelleen, mikä on niin ikään Taidesuunnistuksen uusi ennätys. Kohteiden kävijämäärät tapahtumaviikonlopun aikana vaihtelivat suuresti muun muassa sijainnin sekä kohteiden oman aktiivisuuden mukaan. Tapahtumaa markkinointiin tänä vuonna Aamulehdessä, Tamperelaisessa, Tampereen kaupungin liikennelaitoksen linja-autoissa sekä koko Pirkanmaan alueelle suunnatulla Facebook-kampanjalla. Lisäksi tapahtumasta tiedotettiin laajasti pirkanmaalaisille tiedotusvälineille ja Taidesuunnistus-katalogia jaettiin Pirkanmaan kirjastojen lisäksi useisiin kymmeniin muihin kulttuuripisteisiin sekä kahviloihin ja ravintoloihin.

 

Kohteidemme yhteinen teosmyynti oli tänä vuonna noin 51 600 euroa. Viime vuoteen verrattuna myyntiluvut nousivat jonkin verran vaikka myyntituloissa jäätiinkin kauaksi kolmen vuoden takaisen juhlavuoden ennätysluvuista. Keskimäärin kohteemme myivätkin taidetta noin 516 eurolla. Myyntiluvuissakin summat vaihtelivat kohteittain hyvin paljon riippuen esimerkiksi taiteenlajista ja myytävän tuotteen määrästä ja tarjonnasta. Tapahtumassa oli mukana myös useita kohteita, jotka eivät voi myydä teoksiaan samaan tapaan kuin vaikkapa maalauksia, grafiikkaa tai käsitöitä. Kaikki Taidesuunnistuksen näyttelyt eivät siis olleetkaan missään nimessä myyntinäyttelyitä ja monelle tekijälle Taidesuunnistus toimikin eräänlaisena promootiotapahtumana ja ennen kaikkea mahdollisuutena kohdata taiteesta kiinnostunutta yleisöä ja luoda heihin keskusteluyhteys.

* Kävijä- ja myyntimäärät perustuvat kohteilta kerättyjen tilastojen keskiarvoihin.

 

Lisätietoja:
Kaisa Iivonen
puh. 045 609 9501

tuottaja@taidesuunnistus.net
www.taidesuunnistus.net

Taidesuunnistus ry
Näsilinnankatu 22 A 34 (6.krs)
33210 Tampere

 

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 

SKjL:n tunnustuspalkinto

Tiedotusvälineille 24.4.2014

Vapaa heti julkaistavaksi

SKjL:N TUNNUSTUSPALKINTO TAIDESUUNNISTUS RY:LLE

 

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry (SKjL) perustettiin vuonna 1938 ajamaan taiteilijoiden asiaa tasoittamalla eroja eri puolilla maata asuvien taiteilijoiden toimeentulossa ja työskentelyedellytyksissä sekä taiteen saavutettavuudessa.

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto jakaa vuosittain tunnustuspalkinnon yhteisölle tai henkilölle, joka on toiminnallaan merkittävästi edistänyt kuvataiteen asiaa. Tunnustuspalkintoa on jaettu vuodesta 1993 lähtien.

SKjL on päättänyt myöntää tunnustuspalkinnon Taidesuunnistus ry:lle, joka on toiminut esimerkillisesti nykytaiteen näkyvyyden edistämiseksi järjestämällä Pirkanmaan Taidesuunnistus-tapahtumaa. Pirkanmaan Taidesuunnistusta on järjestetty vuodesta 2004 alkaen Tampereella ja sen ympäryskunnissa. Tapahtuma on laajentunut vuosi vuodelta erityisesti keskuspaikka Tampereen ympäristöön.

Pirkanmaan Taidesuunnistus on lisännyt ymmärrystä taiteilijan työtä kohtaan avaamalla ateljeita, työtiloja ja näyttelypaikkoja sekä mahdollistamalla samalla suorat kontaktit yleisön ja taiteilijoiden välillä. Kynnys astua taidetilaan on näin osaltaan madaltunut. Taidesuunnistus on synnyttänyt uusia taiteen kuluttajia ja vahvistanut jo olemassa olevia yleisö-taiteilija –suhteita.

Taidesuunnistus ry:lle luovutettiin 24.4.2014 Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella SKjL:n tunnustuspalkintona kuvanveistäjä Raimo Heinon Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitolle suunnittelema Taisto Ahtola –mitali.

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto onnittelee 10-vuotiasta Pirkanmaan Taidesuunnistusta tunnustuspalkintonsa myötä. Toivomme, että tämä kannustaa myös muita sekä paikallisen että valtakunnallisen kuvataidekentän toimijoita vastaaviin taidetekoihin.

SKjL mitali
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry
Mannerheimintie 19 b, 00250 Helsinki, Puh. 09-8364 9961, e-mail: skjl@artists.fi, www.skjl.fi